Yrityksen historiaa

Noin 40 vuotta sitten edesmennyt Rolf ”Rolle” Stellberg sai idean Kuopion matkustajasatamasta liikennöivästä sisävesiristeily-yrityksestä – näin syntyi Kuopion Roll Risteilyt. Viihdettä ja herkullista ruokaa tarjoavat risteilijät ovat kulkeneet Kallaveden saariston kauniissa maisemissa jo vuodesta 1978. Monien vaiheiden jälkeen Kuopion Roll Risteilyt siirtyi vuonna 2007 Lakeland Lines Oy:n omistukseen. Yhtiön pääomistaja ja toimitusjohtaja on Noora Kivi.

Nykyään yhtiö on vähitellen siirtynyt käyttämään toiminimensä ”Roll Risteilyt” sijasta yhtiön virallista nimeä Lakeland Lines.

Lakeland Lines risteilee kesällä 2019 kahdella aluksella: tilavalla ja valoisalla M/S Queen R -laivalla sekä sen pienemmällä sisaraluksella M/S Princess Annella.

Yritys tekee aktiivisesti yhteistyötä myös muiden Kuopion alueen matkailutoimijoiden kanssa. Laivojen kyydissä pääsee muun muassa Alahovin Viinitilalle, elämyskeskus Saanaan ja tilauksesta Koivumäen Kartanolle tai Rauhalahteen. Risteilijät ovat mukana myös useissa Kuopion kesätapahtumissa.

Laivoista Queen R toimii talviviikonloppuina ja hiihtolomalla Kuopion matkustajasatamassa ulkoilukahviona. Laivassa on mahdollista järjestää tilaisuuksia ympäri vuoden.

Vahvasti koko Kuopion Roll Risteilyjen historiaan kuulunut vuonna 1898 rakennettu m/s Ukko -laiva on lopettanut risteilyliikenteen ja siirtynyt ansaituille eläkepäiville ravintolalaivaksi Kuopion Matkustajasatamaan. Tämä oli yksi syy myös siihen, että Roll Risteilyt jää toiminimenä historiaan ja varustamon tarina jatkuu Lakeland Lines nimellä Queen R – ja Princess Anne -laivan toimesta.

Kallaveden Kuninkaallisten aikakausi on alkanut 🙂 !